Tähänastisessa kirkkohistoriassa on havaittavissa toistuva ilmiö, jossa ensin kirkko ja sen sanoma rappeutuvat, minkä jälkeen seuraa herätys, kuten 1500-luvun reformaatio Euroopassa ja suuret herätykset 1700-1900-luvuilla Englannissa ja Amerikassa. Herätys saa kirkosta vieraantuneet ihmiset kiinnostumaan kristinuskosta ja Jumalasta. Mitä suurempi määrä ihmisiä uudistuu ja pelastuu, sitä suurempi yhteiskunnallinen vaikutus herätyksellä on.
Herätys voi näyttää ristiriitaiselta Vanhan ja Uuden testamentin välillä, kun ilmiölle etsitään teologista selitystä Raamatusta. Vanhassa testamentissa hengellisen luopumisen ja uudistuksen kierre on hyvin selkeä ja jopa luonteenomaista Jumalan kansalle. Kansakunnan ja sen johtajien usko hiipuu, ja samaan aikaan jumalallisen jäännöksen elinvoima sytyttää ympäröivän kansakunnan hetkeksi reformaation liekkeihin, mikä oli usein sidoksissa sukupolven vaihdokseen ja siten uuden johtajan valtaan astumiseen.
Uuden testamentin lukeminen voi antaa kuvan, että uudessa liitossa kirkon eteneminen, herätys ja uudistuminen ovat jatkuvia ja Vanhan testamentin toistuva kierre jää siihen aikaan. Apostolien teot
kuvaavat seurakunnan, joka laajenee laajenemistaan ja onnistuu istuttamaan evankeliumin roomalaisen sivilisaation ytimeen. Kuitenkin tarkempi tutkimus antaa ymmärryksen, että Vanhan testamentin kierre ja Uuden testamentin jatkuva herätys ovat jatkuvasti läsnä Raamatun kokonaisilmoituksessa.
Herätyksessä on aina kyse Jumalan valtakunnan laajenemisesta yksi sydän kerrallaan. Valo voittaa pimeyden. Ihminen kääntyy Jumalan puoleen, vastaanottaa pelastuksen ja uudistuu Pyhän Hengen avulla. Periaatteessa näyttää siltä, että uudistumisen ja herätyksen tulisi olla pysyvää nyt, kun maallisten kuninkaiden sijaan Jeesus on Jumalan kansan täydellinen johtaja ja kuningas. Kuitenkin sama lainalaisuus kuin Vanhan testamentin puolella pätee tänäänkin: Jumalan kansa eli seurakunta menestyy ainoastaan silloin, kun se seuraa johtajaansa. Seuraaminen ei tarkoita ainoastaan käskyjen toteuttamista, vaan armoon perustuvaa yhteyttä Kristukseen. ”Pysykää minussa, niin minä pysyn teissä… Ilman minua te ette saa aikaan mitään.” (Joh. 15:4,5).
Hengellinen elämä virtaa yhteydestä Kristukseen. Kun kirkon tai seurakunnan opetus ja ymmärrys eivät vastaa kokonaisvaltaista näkemystä siitä, mitä Kristuksessa oleminen tarkoittaa, kirkko ei enää elä Jumalan tarkoittamassa täyteydessä. Kristityt ja seurakunnat alkavat mukautua maailmaan, ja sen tarjoamat nautinnot tai tieto näyttäytyvät puoleensavetävinä.
Edellytykset hengelliselle uudistumiselle ja herätykselle nousevat Jumalan pyhyyden ja rakkauden
ymmärtämisestä sekä synnin syvyyden ymmärtämisestä ihmisen omassa elämässä että ympäröivässä yhteiskunnassa. Suurimpien herätysten ydinsanoma onkin aina sisältänyt sen, että pelastuminen tapahtuu yksin uskosta ja armosta sekä kutsun pyhittymiseen. Kristuksessa ihminen on rakastettu, hyväksytty ja vapaa synnin kahleista. Pyhä Henki luo ihmisessä uutta Kristuksen kaltaista elämää niin luonteessa kuin teoissa. Uskova ei enää ole yksin, ja hänellä on jatkuvasti auktoriteetti yli pimeyden henkivaltojen.
Tänäänkin tämä ydinsanoma antaa edellytykset jatkuvaan uudistumiseen jokaiselle meistä niin henkilökohtaisella kuin yhteisön ja yhteiskunnan tasolla. Nyt jos koskaan maaperä on otollinen Jumalan valtakunnan siemenille. Jokainen sydän kaipaa horjumatonta toivoa ja rauhaa, jotka meillä on Kristuksessa.
Siunattua vuotta 2023!
Kirsi Rothfors
SEA:n hallituksen pj
