Kesä on erityistä aikaa Suomessa. Me ihmiset olemme jotenkin helpommin lähestyttäviä emmekä niin varautuneita kuin talvella.
Olin vaimoni ja sukulaistyttöjen kanssa vierailemassa kesämarkkinoilla. Kun tytöt kulkivat myymälästä toiseen, majoituin katukahvilaan kahvin ja jäätelön seuraan. Naapuripöytään istuutui ikäiseni mies, ja aika nopeasti aloimme keskustella ensin säästä ja sitten markkinahulinasta ja muusta sellaisesta.
Hetken kuluttua mies mainitsi vähän alakuloisena elävänsä nyt yksinäistä elämää, ja pienen keskustelun jälkeen hän avautui monista vastoinkäymisistään ja perheen hajoamisesta. Miksi joudumme käymään läpi tällaisia asioita?
Kun hänelle selvisi, että olen pastori, keskusteluun tuli uusi tahti. Elämä oli täynnä vastoinkäymisiä, epäonnistumisia, kipua ja ahdistusta. Miten Jumala näkyy hänen elämässään? Milloin koettelemukset muuttuvat siunauksiksi? Jos kaikkitietävä Jumala tuntee päätöksemme etukäteen, miksi joudumme kärsimään huonoista päätöksistämme? Hyvä kysymys! Jotenkin kuulin heti, että hän janosi tuntea Jumalaa.
Johanneksen evankeliumissa (9:1-7) Jeesus on syntymästään asti sokean miehen luona. Miehellä oli ollut ongelmansa koko ikänsä; meille niitä tulee usein nopeasti ja yllättäen. Näissä tilanteissa yksin jääminen on vaikeinta. Ja jos minä ohitan kärsivän, sekin on ikävä valinta. Jeesus ei ohittanut.
Opetuslapset kysyivät ajan opin mukaisesti: kuka on tehnyt syntiä? Ajatus oli – ja on joskus edelleen – että vaikeudet ovat seurausta synnistä. Vaikeuksien mielettömyys, satunnaisuus ja joskus vahva epäoikeudenmukaisuuden tuntu tekevät faktojen kautta käsittelyn hankalaksi. Vaikeaa on selittää, että kaikki tämä kasvattaa meitä taivasta kohti tai hakemaan pelastusta Jumalalta.
Jeesuksen vastaus oppilaille on silmiä avaava: kyse ei ole rangaistuksesta synnin teon tähden, vaan siitä, että Jumalan suuret teot tulisivat näkyviin. Vaikeus oli ajanut sokean miehen etsimään apua Jeesukselta. Usein ajatuksissamme suurentelemme vaikeutta, mutta Jeesuksen suuruus jää arvelun ulkopuolelle.
Jeesus kärsi äärimmäisen tuskan syyttömänä meidän puolestamme. Toinen ryöväri pilkkasi, mutta toinen käänsi päänsä kohti Jeesusta ja päätti antaa elämänsä Hänelle.
Katukahvilan mies päätti kääntää päänsä Jeesuksen puoleen! Hän antoi elämänsä Herralle Jeesukselle Kristukselle. Näin, miten valtava taakka putosi hänen selästään, ja kyyneleet virtasivat hänen kasvojaan pitkin. Helpotus on valtava, kun ymmärtää, että Jeesus kulkee kanssamme läpi vaikeuksien. Annoin hänelle pienen kortin, jossa lukee Jeesuksen sanat: ”Tulkaa luokseni, minä annan teille levon.”
Laulussa Itkemättömät itkut (san. Anna-Mari Kaskinen) sanotaan: ”Kerran vielä merkityksen saavat kaikki itkut, kaikki lyödyt haavat. Aika kutoo suurta salaisuutta, kivun kautta Jumala luo uutta.”
Siunausta päivääsi!
Ismo Haapala
SEA:n hallituksen jäsen
Raamattu puhuu -seurakunnan pastori
