Kirjoitan asiasta, jonka Suomen seurakunta on nykyään menettämässä: Jeesuksen seura ja läsnäolo.

”…että tekin olisitte siellä, missä minä olen.” (Joh. 14:3)

Jeesus tahtoo, että olisimme siellä missä hänkin. Hän tahtoo, että olisimme hänen seurassaan, ja toisaalta hän tahtoo olla meidän seurassamme.

”Niin hän asetti kaksitoista olemaan kanssansa…” (Mark. 3:14)

Samalla tavoin hän valitsi meidät olemaan kanssansa. Hänen seurassaan. Ja mikä onkaan hienompaa kuin olla Jumalan pojan kanssa!

Miten Jeesuksen kanssa sitten voi olla? Otsikon kysymykseen viitaten: missä Jeesus on ja mistä hänet voi löytää?

Meille kristillisessä kulttuurissa Suomessa on tuttua olla Jeesuksen kanssa ns. ”paikallaan”, eli kiittää, ylistää, rukoilla, anoa, kuunnella opetusta ja hänen ääntään, ottaa vastaan hengellisiä lahjoja ja osallistua kokouksiin ja tilaisuuksiin.

Toinen puoli onkin sitten meille nykyään jo paljon vieraampaa. Se on se, kun Jeesus… menee.

Siitä tekee entistä vieraampaa ja vaikeampaa se, kun Jeesus menee… maailmaan.

Meille käy usein niin, että tulemme kyllä innoissamme Jeesuksen luo ja jäämme hänen lähelleen, mutta sitten kun hän lähtee ja menee maailmaan, me jäämme paikallemme odottamaan Jeesusta, että tulisi takaisin. Näin jäämme paljolti vaille hänen seuraansa.

Ajattele, jos Lasaruksen ja Martan sisar Maria olisi jäänyt Jeesuksen vierailun jälkeen vain istumaan ja odottelemaan, että Jeesus tulee taas joskus käymään, ja sitten kuunnellut häntä, silloin tällöin, satunnaisesti. Se olisi aika hullu ajatus. Silti moni meistä tekee juuri näin. Emme liiku Jeesuksen kanssa sinne minne Jeesus menee ja näin kuule lisää, opi häneltä lisää ja näe mitä hän tekee.

Tuo yllä mainittu Markuksen evankeliumin kohta, jossa Jeesus asetti heidät olemaan kanssansa, jatkuu:

”…ja lähettääksensä heidät saarnaamaan”.

Siis menemään ja puhumaan! Keskustelemaan ihmisten kanssa ja kertomaan hänestä.

Tätä varten Jeesus siis on meidät asettanut. Kunkin meistä. Ei pelkästään olemaan hänen kanssaan, kun hän on paikallaan, vaan myös kun hän on liikkeellä.

Hän tahtoo edelleen mennä maailmaan, meidän uskosta osattomien läheistemme luo. Mutta menemmekö me?

Niin kuin Lasse Heikkilän laulu kaikuu vielä tänäkin päivänä Jippii-kuoron kautta: ”Ja kukapa menee, jos me emme mee”.

Niin. Ei kukaan.

Ei edes Jeesus pääse menemään, jos me emme ”mee”.

Näin saatamme menettää Jeesuksen seuran tai olla siinä hyvin vähän, lyhyitä pieniä hetkiä.

Onko Jeesus sitten liikkeellä?

Voin vakuuttaa, että Jeesus lähtee edelleen ihan yhtä paljon liikkeelle kuin 2000 vuotta sitten. Hän on liikkeellä. Jatkuvasti, ja yhä uudestaan. Maailmassa. Itse, henkilökohtaisesti.

Missä olemme me johtajat ja muut uskovat?

Suomessa me uskovat olemme niin paikallaan, että käymme edelleen päivä vähemmän ja vähemmän keskusteluita läheistemme kanssa Jeesuksesta. Jeesus-keskusteluiden vähentyminen on jatkunut jo vuosia. Olemme jo lähellä sitä, että niitä ei käydä Suomessa enää lainkaan.

Näin ollen Jeesuksen seurassa vaeltaminen on vähentynyt meidän elämässämme. Vuosi vuodelta, vaivihkaa.

Siksi, jos kokenut uskova saa käydä yhdenkin merkityksellisen evankeliumin keskustelun oman läheisensä kanssa, hän uudistuu. Näemme ilahduttavasti myös kokeneiden uskovien uudistuvan Varusta Suomi! -viikonloppukoulutuksissamme ympäri Suomen. He tulevat Jeesusta lähelle käytännön harjoitteluissa!

Tähän nuoretkin ja uudet uskovat tulisi totuttaa. Se on Jeesuksen läheisyyttä, hänen kanssaan, kun hän ”menee”.

Jeesus siis menee maailmaan ”kalaan”. Sen lisäksi Jeesuksella on toinenkin asia mielessä, kun hän menee kalaan. Hän tykkää ”tehdä ihmisten kalastajia”.

Teemmekö me ihmisten kalastajia Jeesuksen kanssa? Vai menetämmekö tässäkin kohtaa Jeesuksen seuran?

Seurakunta on menettämässä nämä molemmat:

1. menemisen Jeesuksen kanssa maailmaan, ja
2. ihmisten kalastajien tekemisen Jeesuksen kanssa.

Haaste lampaille ja paimenille

Avaan vielä lopuksi tätä seurakunnan tragediaa lampaiden ja lammastarhan kautta Johanneksen evankeliumin 10. luvun mukaan.

Me tykkäämme lampaina olla paimenen seurassa lammastarhassa, mutta kun hän menee ulos, jäämme liian usein siihen portille, sisäpuolelle, odottelemaan paimenen paluuta.

”…ja lampaat kuulevat hänen ääntänsä; ja hän kutsuu omat lampaansa nimeltä ja vie heidät ulos. Ja laskettuaan kaikki omansa ulos hän kulkee niiden edellä, ja lampaat seuraavat häntä, sillä ne tuntevat hänen äänensä.” (Joh. 10:3-4)

”Minä olen ovi; jos joku minun kauttani menee sisälle, niin hän pelastuu, ja hän on käyvä sisälle ja käyvä ulos ja löytävä laitumen.” (Joh. 10:9)

Me voimme löytää laitumen, jos seuraamme Jeesusta ”ulos”. Ulos lammastarhasta maailmaan.

Haaste lampaalle: Haluankin kutsua kaikkia uskovia tänä päivänä maailmaan. Ulos lammastarhasta, ”seurakunnan sisältä”. Mennään yksilönä ja yhdessä, niin kuin lampaat, seuraten hyvää paimenta.

Haaste paimenelle: Haluan kutsua paimenia eli pastoreita, pappeja ja muita seurakunnan johtajia viemään itsensä ja omat lampaansa hyvän paimenen tavoin, myös ulos, eikä vain sisään. Jos viet vain sisään, et ole hyvä paimen, sillä tällöin et vie lampaita myös ulos eivätkä he löydä laidunta.

Tämä ajatus haastaa tämän päivän paimenia ja johtajia ehkä eniten, lähtemään pois omilta mukavuusvyöhykkeiltään, maailmaan. Ja viemään toisetkin sinne.

Tässä on meille kaikille haastetta. Lampaille ja paimenille.

Rohkaisevin terveisin,

Toni Linjama
SEA:n hallituksen jäsen
XEE – Evankeliointi Elämäntapana ry:n toiminnanjohtaja