Viime vuoden lopulla osallistuin epätavalliseen haasteeseen. Pääsin osaksi tiimiä, jonka tehtävänä oli rakentaa talo. Yksi meistä alkoi suunnittelemaan ulkoseiniä. Toinen kävi katon kimppuun. Kolmas mietti talon tukirakenteita ja savupiippua. Neljäs sitä, miten kaikki kiinnitettäisiin yhteen. Tiimimme sai saumattoman yhteistyön ansiosta talon ensimmäisenä valmiiksi. Se myös valittiin hienoimmaksi rakennukseksi kilpailussa. Vaikka kyseessä olikin merkitykseltään varsin mitätön piparkakkutalo, tuo yhteinen tavoite sai meidät työskentelemään tehokkaasti sama päämäärä mielessämme.

Myös meillä kaikilla kristityillä on suuri yhteinen haaste edessämme. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon uusin nelivuotiskertomus osoittaa, että elämme kaikkein maallistuneimmassa maanosassa: Globaalisti tarkasteltuna uskonnollisten ihmisten määrä on kasvanut, vaikka maallistuminen on samalla edennyt erityisesti kehittyneissä teollisuusmaissa. […] Uskontoihin kuulumisen osalta varsinkin läntinen ja pohjoinen Eurooppa kulkevat siis selkeästi vastakkaiseen suuntaan kuin globaali kehitys, ja pelkästään erot syntyvyydessä eivät tätä selitä. Kyse on kolmannesta uskontojen kannatukseen maailmanlaajuisesti vaikuttavasta tekijästä, maallistumisesta, joka näkyy selkeimmin pitkälle kehittyneissä länsimaissa.

Maanosamme tarvitsee hengellistä täyskäännöstä. Kuljemme kovaa vauhtia kohti ikuista hengellistä tuhoa. Jotta kurssi kääntyisi, myös me Kristusta seuraavat tarvitsemme parannuksen tekoa. Tarvitsemme sitä, että Jumala Sanansa ja Pyhän Hengen toimintansa kautta saisi meidät kiinnittymään vahvemmin Kristukseen ja toisiimme. Liian usein keskitymme teologisiin eroavaisuuksiin ja kilpailemme tai kiistelemme keskenämme. Luulemme olevamme toisia parempia. Kuitenkin voimme tavoittaa maailman vain nöyrtymällä ja myöntämällä, että me tarvitsemme toisiamme:

Niin ette siis enää ole vieraita ettekä muukalaisia, vaan te olette pyhien kansalaisia ja Jumalan perhettä, apostolien ja profeettain perustukselle rakennettuja, kulmakivenä itse Kristus Jeesus, jossa koko rakennus liittyy yhteen ja kasvaa pyhäksi temppeliksi Herrassa; ja hänessä tekin yhdessä muitten kanssa rakennutte Jumalan asumukseksi Hengessä. (Ef. 2:19-22)

Suomen Evankelinen Allianssi (SEA) on valmistellut Helsingin sitoumuksen, jonka tarkoitus on vahvistaa kristittyjen yhteyttä. SEA kutsuu eri kirkkokuntia, seurakuntayhteisöjä, kristillisiä järjestöjä ja kristittyjä sitoutumaan julkilausuman periaatteisiin. Kun kohtelemme toisiamme kunnioittavasti ja myös puhumme toisistamme kunnioittaen, on meidän helpompaa toimia yhdessä. Kaikkein tärkein on kuitenkin Jeesus Kristus, jossa koko rakennus liittyy yhteen.

Jouni Lallukka
SEA:n hallituksen varajäsen ja apologiaverkoston puheenjohtaja