Suomen Evankelisen Allianssin alainen Kristittyjen ihmisoikeusryhmä vetoaa valtakunnansyyttäjään, oikeusministeriin, sisäministeriin ja sisäministeriön kansliapäällikköön, että uskonnon- ja sananvapauden asemaa Suomessa ei kavenneta.
Näin voi käydä, mikäli uskonnollisesta vakaumuksesta kumpuavia moraalisia arvostelmia tai Raamatun tulkintaa koskevia näkemyksiä ryhdytään arvioimaan viranomaistasolla.
Uskonnon- ja sananvapaus ovat demokraattisen yhteiskunnan kulmakiviä. Oikeus ilmaista uskonnollinen vakaumus ja siihen pohjautuva mielipide julkisesti on osa tätä vapautta. Siksi uskonnollisen ja vakaumuksellisen viestinnän ja mielipiteidenilmaisun on katsottu nauttivan vahvaa lainsuojaa. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen mukaan sananvapaus suojaa myönteiseksi koettujen ilmaisujen ohella myös sellaisia, jotka joku voi kokea jopa häiritsevinä. Erilaiset näkemyset ovat osa demokraattista yhteiskuntaa. Kristityillä tulee edelleen olla Suomessa oikeus siteerata ja tulkita Raamattua julkisesti.
YK:n ihmisoikeusjulistus yleismaailmallinen julistus hyväksyttiin YK:n yleiskokouksessa 10.12.1948 tilanteessa, jossa edellisen vuosikymmenen sananvapauden kaventaminen, valtiollinen sensuuri sekä sitä seurannut itsesensuuri olivat johtaneet Toiseen maailmansotaan sekä miljoonien ihmisten kuolemaan sekä joukkomurhiin. YK:n ihmisoikeusjulistus toteaa uskonnon- ja sananvapaudesta seuraavaa:
- artikla. Jokaisella ihmisellä on ajatuksen, omantunnon ja uskonnon vapaus; tämä oikeus sisältää vapauden uskonnon tai vakaumuksen vaihtamiseen sekä uskonnon tai vakaumuksen julistamiseen yksin tai yhdessä toisten kanssa, sekä julkisesti että yksityisesti, opettamalla sekä harjoittamalla hartautta ja uskonnollisia menoja.
- artikla. Jokaisella on oikeus mielipiteen- ja sananvapauteen; tähän sisältyy oikeus häiritsemättä pitää mielipiteensä sekä oikeus rajoista riippumatta hankkia, vastaanottaa ja levittää tietoja kaikkien tiedotusvälineiden kautta.
Siellä missä näitä vapauksia kavennetaan, syyllistytään usein myös erilaisten vähemmistöjen syrjimiseen tai jopa vainoon.
Vetoamme valtakunnansyyttäjään, oikeusministeriin, sisäministeriin, sisäministerin kansliapäällikköön sekä toimivaltaa Suomessa käyttävään viranomaisiin pitäytymään YK:n ihmisoikeuksien mukaisiin ihmisoikeuksiin ja varjelemaan kaikkien – myös kristittyjen – uskonnon- ja sananvapautta Suomessa.
—
Suomen Evankelisen Allianssin (SEA) yhteydessä toimiva Kristittyjen ihmisoikeusryhmä (KRIO) puolustaa kristittyjen uskonnonvapautta. Ryhmä koostuu ihmisoikeuksien parissa työskentelevistä järjestöjohtajista, lakimiehistä, kansanedustajista ja kirkollisista vaikuttajista.
Helsingissä 19.11.2019 KRIO:n puolesta,
Miika Auvinen
KRIO:n puheenjohtaja