Seuraava johtajien 181-rukouspäivä pidetään 20.1.2023 Helsingissä. Päivässä meitä rohkaisevat Hannu Vuorinen ja Henri Hermunen. Puheiden lisäksi päivä sisältää runsaasti ylistystä, rukousta ja Jumalan kohtaamista niin henkilökohtaisesti kuin ryhmissä.

­Tutustu puhujiin:
­

Hannu Vuorinen on Vapaakirkon kirkkokunnanjohtaja. Sydämen rakkaus on aina ollut Kristuksen seurakunnan elinvoimaisuus ja Jumalan sanan julistaminen ja opettaminen. Hänet tunnetaankin intohimostaan saarnata ja avata Raamattua tavalla, joka rohkaisee ja kutsuu syvempään Jumalan tuntemiseen. Viime aikoina hän on kuuluttanut Jumalalta saamaansa kutsua rukoukseen ja taivaan Isän läheisyyden etsimiseen – konkreettisesti.
­
– Rukoileminen ei ole vain asenne tai mielentila, vaan se on kestävää, säännöllistä ja keskittynyttä vuorovaikutusta Jumalan kanssa. ”Ammattiuskovaisena” minun piti tehdä parannusta elämäntavassani ja rakentaa uudelleen rukouskammio kaiken ytimeen, Hannu tunnustaa.

Henri Hermunen unelmoi uudesta lähetyksen aallosta Suomen jokaiseen kylään ja kaupunginosaan, kouluun ja yliopistoon – ja Suomesta kaikkiin kansoihin. Henri johtaa YWAM Finland -järjestöä ja nuorten aikuisten lähetysliikettä The Legacy Projectia. Johtajille hän esittää kysymyksen: kenen kuvan kaltaiseksi sinä olet kasvamassa, huomiotalouden tuottavuusgurujen vai lempeän ja nöyrän galilealaisen?
­
Mikä 181-rukouspäivä?

Kutsumme pastoreita, kristittyjä johtajia ja vaikuttajia eri kirkkokunnista yhteiseen rukoukseen. 181-rukouspäivän näky on aloittaa vuosi tulemalla yhteen, jolloin voimme pyytää Jumalaa selkeyttämään visiotamme ja seuraavia askeleita alkavalle vuodelle. Saamme kohdata toisiamme sydämen tasolla, rohkaistua ja virvoittua yhteisestä uskosta ja kokea, että olemme yhtä, niin kuin Jeesus ja Isä ovat yhtä.

Rukouspäivä pidetään vuosittain samalla viikolla kuin 18.1. vietettävä kristittyjen ykseyden rukouspäivä.

Seuraava rukouspäivä pidetään Helsingissä Suhe-seurakunnassa 20.1.2023 klo 10-15. Osallistumismaksu 25 € sisältää lounaan ja kahvitarjoilut.

Lämpimästi tervetuloa – kutsu mukaasi myös joku tuleva uuden sukupolven johtaja!

Ilmoittaudu tästä 181-rukouspäivään